tiistai 21. heinäkuuta 2015

Jatkoa blogille

Otsikko on aika epäselvä, mutta yritän postauksesta tehdä hieman selvemmän. Kun alotin tämän blogin, olin innoissani koko ideasta, mutta innostus on laantunut ajanmyötä todella paljon. Mua ei yhtään houkuta enään blogin kirjoittaminen, eikä mulla ole oikeastaan mitään postausideoitakaan. En tiedä miten tän blogin käy, mutta en haluaisi tätä kokonaan poistaakaan.. Yritän nyt miettiä jatkoa tänne ja pelastaa innostuksen kirjoittamista kohtaan, mutta en tiedä onnistunko :D



Lähiaikoina olen kirjoittanut pelkkiä kisapostauksia, koska muihin ei ole ollut minkäänlaista inspiraatiota. Yritän pitää postaustahtia sopivana ja löytää kiinnostuksen uudestaan, eli katsotaan miten käy! 

Loppuun vielä pieni kisakatsaus viime lauantailta Salon kisoista. Mukanaan oli vain Bilow eliitti mutkassa ja korkeudessa. Eliitin Bille meni ensimmäisellä kierroksella todella hitaasti ja haistellen, mutta hypyt olivat kyllä hienoja! Virheitä muistaakseni 2. Toinen kierros mentiin aivan uskomattoman hyvin, puhtaasti ja suht reippaasti! Pari stoppia tuli matkalle, mutta tämä suoritus riittikin luokan voittoo! Mitä?! Jotenkin tuntuu niin hassulta että tämä oli pojan ensimmäinen eliitti ja heti tuli voitto? No, hieno juttu se vaan on. 




Korkeudessa hypittiin aina 70cm:stä 90cm:iin. Yritettiin siis uutta suomen ennätystä (95cm), mutta vauhdin otto kun ei ole meidän alaa, niin tulokseksi jäi se 90cm. Hieno suoritus sekin ja voitto tuli tästäkin luokasta.❤️ 

75cm ja vielä suht normaalia...


85cm ja Billen uusi upea tyyli!

4 kommenttia:

  1. Mun mielestä sun blogi on tosi hyvä ja myös kisapostauksia on kiva lukea :) Ja Bilow ja Rini on tosi upeita kaneja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :') Toivotaan että saadaan tää nyt uudestaan nostettua raiteilleen ja jatkumaan aktiivisena!

      Poista
  2. Huomaa kyllä ettei sua enää oo pitkään aikaan kiinnostanu, kun lupasit vaihtaa blogin osoitteen monia kuukausia sitten mutta et oo vieläkään saanut aikaseks niin pientä asiaa... Ite seurasin blogiasi alussa tosi innolla, nyt on kyllä sun blogin lukeminen jäänyt kun joko ei tule postausta tai sitten se on kisapostaus. Kisapostauksissa ei oo mitään muuta vikaa kuin se, että kirjotat ne aina samalla tylsällä tavalla ja et selitä tarkasti. Tarkoitan tällä nyt sitä että ne ketkä ei tiedä kanikisoista mitään eivät myöskään ymmärrä postauksia. Jos jatkat vielä blogin kirjoittamista, suosittelen tekemään sivun jonne laitat jotain sanastoa niistä termeistä mitä käytät koska ei kaikki älyä esim. mitä tarkoittaa klassaus jne. Seuraava juttu mistä haluaisin sanoa on se, että voisit panostaa ulkoasuun ja postauksiin vähän enemmän, kirjoitusvirheitä löytyy aika paljon, mutta ymmärrän sen, kukaan ei oo täydellinen eikä aina oo aikaa. Postaustahti on sulla yleensä aika hidas mutta sillon kun tulee postauksia niin niitä tulee aika paljon peräkkäin. Muuten sun blogi on tosi kiva, toivoisin kyllä että kirjottaisit myös heppapostauksia. Toivon, että et ota tätä kommenttia liian henkilökohtaisesti tai luule että oon joku täydellinen tyyppi joka vaan valittaa. Toivottavasti kirjoitin nyt kaiken mitä halusin sanoa, kirjoitan vaikka uuden kommentin jos unohdin jotain. Tsemppiä jatkoon, sun kanit on ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tästä kommentista oli oikeesti apua :D Jospa tän pienen tauon aika olis oppinu jotain ja jaksasis nyt jatkaa ihan aktiivisesti! :)

      Poista