tiistai 14. huhtikuuta 2015

PetExpo 2015♥️

Nää messupäivät on vaan jotenki niin mun lemppareita! Etenki nyt, ku on omatkin kanit aina mukana. Kanit meni hienosti molempina päivinä, ainakin tietääkseni :'D Vähän jäi ärsyttämään kun en lauantaina itse päässyt kanien mukaan, mutta pääsivätpä kuitenkin kisaamaan!



Bilow
 
Luokkia tälle pojulle oli tosiaan vain yksi. Lauantai aamuna. Ensimmäisen kierroksen poju meni minnan kanssa ja toiselle kierrokselle naruun vaihtuí Karkki! Kiitokset molemmille!♥ Eihän sillä mitään väliä siis ollut. En kovin tarkkaan tiedä Bilown radasta, mutta toisen kierroksen ainakin meni kolmella virheellä. Bilow oli kuulemma ihan jähmettynyt, mutta ihan hyvä tulos kuitenkin! ♥ Sunnuntaina poju pääs vielä leikkimieliseen tiimihyppyyn kisaamaan Sanin kanssa! Tulispa noita tiimejä useemminkin..!
 
 
 


Rini
 
Rinille oli messuilla molemmat helpot, joista toisen hypytti myös Karkki ja toisen minä itse. Lauantaina tyttö oli Karkin mukana hyppimässä suoraa, ja ensimmäinen kierros meni kahdella virheellä ja toinen yhdellä! Eli ensimmäinen klassaus suoralta. Sijoitusta ei tullut, mutta eipä sillä niin väliä!
Sunnuntaina sitten päästiin Rinin kanssa vielä mutkalle hyppimään, ja johan oli virtaa! Verkassa loikittiin vaan ihan täysiä eteenpäin ja pomput oli ihan hervottomia! Radalla oli aluksi vähän jännää, ja vauhti vähän hidastui+hypyt oli ihan rimoja hipovia :'D Puhdas rata sieltä kuitenkin tuli, eli toinen klassaus mutkalle! Toinen kierros mentiinkin jo paljon reippaammin ja taas puhtaasti. Tällä tuloksella sijalle 3! Upee tyttö siitä on kasvanut!❤️ Rinikin pääs vielä tiimihyppyyn Elsin kanssa, ja hyvin sekin sujui!






 
Ihan parhaat messut taas! Tulevana viikonloppuna lähetään taas kisaamaan, nimittäin kaks päiväset kisat Vantaalla! Me lähdetään kanien kanssa perjantaina jo Karkille ja sunnuntaina junalla kotiin, ellei jotain muuta kyytiä saa järkättyä. Ennen viikonloppua yritän kuitenkin tehdä kysymyspostauksen niistä vanhoista kysymyksistä! Eli jos jollai on vielä jotain kysyttävää, niin laittakaapa alas :-)

3 kommenttia:

  1. muoks. Monni hypytti Bilown ekan kiekan ;)
    Hieno Rini! ja tottakai Bilow myös! <3
    Pian nähään taas, oli aika huisin hauska messuviikonloppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihhih! XD mut sitähän ne♥ Ja jeeps! Ja on tulossa aika huisin hauska kisaviikonloppu ;)♥

      Poista
  2. ^ Mikä monni XD joo hypytin ja keskeytettiin, mut hiano poju se oli silti ^^
    Ja upee Rini :3

    VastaaPoista