sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Niin kuka?

Tajusin tässä pari päivää sitten, että enhän mä ole kertonut itsestänikään lähinnä mitään täällä blogissa! Nyt tässä postauksessa pääsette tutustumaan enemmän minuunkin ja kerron vähän enemmän itsestäni. En kuitenkaan ala mitään elämänkertaa kirjoittamaan, mutta napsin vähän sieltä täältä asioita, jotka saattaisi kiinnostaa teitäkin.

Harrastukset
Olen harrastanut elämäni aikana vaikka mitä, (musiikkia, tanssia, jalkapalloa, jne..), mutta nykyään mulla on kanien lisäksi vain yksi harrastus, ratsastus. Aloitin ratsastuksen vuonna 2011 Päivintallilla. Kävin siellä kerran viikossa noin kahden vuoden ajan, kunnes vaihdoin Tuokontallille vuonna 2013. Tuokolla aloitin myös kisaamisen kahdella Shetlanninponilla. Tässä vaiheessa kuvioihin tuli mukaan myös pari yksityistallia, joilla kävin aina silloin tällöin. Vuonna 2014 aloitin Tuokontallilla Talent Program valmennukset ja kävin vakituisesti kaksi kertaa viikossa tunneilla. Pikkuhiljaa Shetlanninponit jäivät pieneksi ja aloitin kisaamisen isommilla poneilla. Nykyään käyn edelleen kaksi kertaa viikossa ratsastamassa ja kisaan risteytysponiruunalla, Kirmalla niin este- kuin koulupuolella.
Claus
Kirma♥
Tiltu


Eläimet
Meillä on ollut eläimiä lähes koko ikäni. Tai no, ensimmäinen karvakamu meille tuli vuonna 2007. Maatiaskissa Hessu, joka asusti meillä vain noin kaksi vuotta.. Hessu oli lähinnä ulkokissa ja kävi sisällä vain syömässä ja nukkumassa. Yhtenä päivänä ei edes sitä. Eikä sen jälkeen ollenkaan... Ulos päästyään poika ei tullutkaan takaisin...koskaan. Eipä siitä sen jälkeen ole mitään kuulunut :'( Noin vuoden päästä siitä meille muutti kaksi uutta maatiaiskissaa, Väpä ja Vinski. Väpä asustaa meillä edelleen, mutta Vinski on annettu pois. No, mitä meidän perhe sitten olisi ilman noita kahta koirakaveria? Mittelspitz Hukka (Oikealta nimeltään Mikälie Ajanhukka) ja sekarotuinen Nalle ovat niitä meidän perheen "vahtikoiria". Voiko noin edes sanoa? Ensimmäinen asia mitä nuo tekevät jos näkevät jonkun pihallamme, on rapsutusten kerjääminen. Maailman parhaat vahtikoirat tosiaan! :D Ja viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, ne parhaat. Duo, Domino, Wili, Bilow ja Rini. Mitä mun niistä tarvii edes kertoa? Ehkä parasta, mitä mun elämässä on koskaan tapahtunut!♥

Haha :'D Vauva-Hukka♥

Hessu

Meijän äijät♥ Oik. Hukka Vas. Nalle

Perhe
Eläinten lisäksi mun perheeseen kuuluu äiti, isä ja isosisko. Asun pääosin äidin luona maalla, niinkuin siskonikin, mutta käyn usein myös kylällä Isän luona. Siskoni on -99 syntynyt ja hänen juttunsa on enemmän nuo koirat. Toki kanitkin kiinnostaa, mutta ei läheskään yhtä paljon, kuin minua. Siskonikin saattaa joskus vilahtaa kanikisoissa kameran kanssa. Aika useinkin. En nyt tiedä mitä muuta perheestä voisin kertoa, mutta vähän nyt siitäkin!

Huh, ehkä te nyt tiedätte vähän enemmän minustakin. Jos jotain kysyttävää vielä on, niin toki kommenteissa voi kysyä. Mulla on lähiaikoina ollut vähän postausaiheiden puutetta, kun en aina viitsisi laittaa niitä perus "kuvasinpa kanit ulkona" postauksia tai kisapostauksia, kun niitähän tämä blogin on jo täynnä! Joten jos jollain on jotain toiveita postausten tai videoiden suhteen, niin kertokaa ihmeessä! :)

2 kommenttia:

  1. Voisitko tehä vaikka kanien päivä videon? :)

    VastaaPoista
  2. Mä oon aina luullut että Kirma on tamma 😂

    VastaaPoista