maanantai 30. maaliskuuta 2015

Klaukkalan epv 28.3

Niinkun otsikosta voikin päätellä, me suunnattiin itsemme lauantai aamulla kohti Klaukkalaa ja epävirallisia kisoja. Luokkia oli Vaikea mutka, kv suora, helppo mutka, sekä aloittelijat suora. Ja meiltä kaneja olikin joka luokassa! Bilow siis vaikeassa ja kv:ssa, ja Rini taas helpossa ja aloittelijoissa. 
 
Lähdettiin aamulla puoli kahdeksan junaan ja oltiin perillä vähän yli 10. Kisat oli tarkoitus pitää ulkona ja niin ensimmäinen luokka pidettiinkin, mutta siirryttiin vaikean mutkan jälkeen sisään sateen takia.. Tyhmää :-/ Olin itse koko päivän myös tuomarina, lukuun ottamatta omien kanieni suorituksia. Jotenkin päivä meni hirveen nopeasti, kun oli kokoajana tekemistä! 

Bilow
Vaikea mutka oli tosiaan poistun luokista se ensimmäinen. Ulkona oli hirveästi kaikkia kivoja hajuja, eikä mittään olis viitsinyt keskittyä hyppimiseen. Verkassa alkoi kuitenkin sujua pikkuhiljaa ja hajut unohtuivat, mutta kun sieltä radalta löytyi taas uusia hajuja..:'D Ensimmäinen kierros mentiin muistaakseni neljällä virheellä ja aika hitaasti, mutta toinen kierros sujuikin vain yhdellä virheellä! Näillä tuloksilla sija.3. 
Myöhemmin edessä oli vielä keskivaikea suora. Oltiin siirrytty jo sisälle, mutta musta tuntui, että Bilow liikkui sisällä PALJON reippaammin kuin ulkona..o.O Verkka oli tosi lupaava, niinkuin radan alkukin. Neloselle tössättiin ihan täysin ja lopulta Bilow vaan kiipeili siitä yli. Loppu rata mentiin reippaasti, mutta virheitä tarttui matkaan vielä kaksi. Toinen kierros mentiin jo vähän reippaammin ja kahdella virheellä sijalle.3! 

Rini
Ensimmäisenä oli meillä edessä helppo mutka. Eikä mitään valitettavaa! Verkassa mentiin hirveetä kyytiä ja tosi nättejä hyppyjä! Rata alkoi tosi nätisti, mutta kolmonen oli jotenkin ihan hassu ja kömmittiin vaan yli :'D loppu rata kuitenkin puhtaasti. Tämäkin tulos riitti jo ensimmäiseen sijaan, mutta käytiinhän me vielä toisella kierroksella heittämässä ne virheet mäkeen ja hurruttelemassa! Eli 1.sija! 

Aloittelijat nyt oli ihan selvää jo. Kunhan tultiin huvikseen! Ei käyty edes varsinaisessa verkassa, vaan hypittiin siinä niitä keskivaikean suoran raunioita. Ensimmäinen kierros mentiin kai puhtaasti (?). Mutta toinen kierros ainakin. Kauhee vauhti taas päällä ja hypyt oli oikein upeita! Sijalle.1 jälleen. 

Ärsyttää aina tällaset näin hyvin menneet epäviralliset, kun niitä klassauspisteitä ei tule! Mutta saahan näistäkin mainetta ja kunniaa! :'D Messuille ollaan luultavasti tulossa, ainakin sunnuntaina, mutta lauantain saattaa jäädä käymättä.. Ilmot on jokatapauksessa laitettu myös lauantaille, joten saattaa tulla meiltä peruutuksia. Katsellaan nyt ajanmittaa! 

Videoita ei taaskaan...:( eipä kyllä kuviakaan!

2 kommenttia:

  1. Hienosti menivät, varsinkin tuo Rini! :) Eikä Bilowkaan huono ollut! :D

    VastaaPoista
  2. Wau Rini! Bilow kans taas tykittelemässä!! Hienot puput! :3

    VastaaPoista