perjantai 26. joulukuuta 2014

#13 Jäähyväisiä..❤️

Tää asia on ollut työn alla jo jonkinaikaa, mutta nyt vasta oon saanutkoko jutun alulle.. Eli Wili ei jatkossa erään tule asumaan meillä. Syynä On se, että tahdon pojalle paremman kodin, jossa saisi olla ainut kani, tai ainakaan Wilin näkyvillä ei olisi muita kaneja. Etenkään uroksia, sillä meillä kanien häkit ovat sen verran lähekkäin, että Wilillä ja Bilowlla on kokoajan näköyhteys toisiinsa. Tämä Amerikkaa sitten sitä, että Wili ei saa rauhaa, jos Bilow on oman häkkinsä ovella niin, että ne näkevät toisensa. Wili pyörii ja riehuu häkissään niin kauana, että Bilow menee pois näkyvistä..
  Wilistä on nyt saatu tehtyä kaupat ja Wili pääsee mitä mahtavimpaan kotiin!:) 5v tytön halinalleksi ja pääsee uudessa kodissaan myös jatkamaan esteharrastusta! 1.-4.1 poju lähtee reissuun uusien omistajiensa kanssa :) Tuleehan tuota pojua todella ikävä, mutta tärkeintä on, että Wili saa paremman kodin, mitä meiltä ikinä tulisi saamaan!❤️

  Asiasta toiseen, rakensin tänään kanihuoneeseen "kuvausnurkan" ja täysin siinä kaneista poseerauskuvia :D Sainpahan nyt tallennettua Wilinkin viimeisiä hetkiä meidän luona!❤️  Virittelin pari lamppuakin siihen ympärille, jotta kuvat onnistuisivat hieman paremmin. Kyllähän se vähän auttoi, vaikka huone on hieman pimeähkö..:D











Tähän postaukseen tuli nyt kerrankin vähän enemmänkin kuvia!:) Ei niin kovin laadukkaita, mutta yritän joku aamu ehtiä kuvailla ulkona tällaisia poseeraus kuvia, ennen kun tulee pimeää!
 10.1 sitten luultavasti lähdetään käymään kaninhaku reissulla, jos vaan luovuttajalla sopii! Nyt on jo aika varmaa, että tästä kyseisestä poikueesta meille tulee tämän näköinen vaavi:3❤️

Oon niin rakastunut!<3


-Anniina-

2 kommenttia:

  1. Voi ei :( Wili on ollu niin sulonen ja lupaava kisoissakii ;(❤️ no kaikki loppuu aikanaan..:( Onnee kuutenkii uuden vauvan kanss!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep :( Ensi kyllä yritin kaikkien mahdollisuuksien mukaa järjestää sille paremmat oltavat meillä, mut näin siispä kävi ;(❤️ Ja kiitos!❤️

      Poista