tiistai 16. joulukuuta 2014

#9 Humppila 13.12❤️

Moi!:) Tänään tosiaan käytiin Humppilassa kisaamassa. Mukana oli molemmat meidän kanit+B:n veli :) Lähettiin aamulla joskus vähän ennen yhdeksää ja täältä Mäntyharjultahan kestää noin 3 tuntia sinne :D Aamulla oli vielä vähän lumista ja tiet oli aikas liukkaita, mikä hidasti matkaa huomattavasti.
  Kun sitten päästiin perille, meidän luokka oli jo alkanut, enkä siis ehtinyt edes nähdä millainen rata oli:D Lisäksi vielä heti kun sain boksit paikalleen, kuulutettiin "seuraavana Wili".. Noo, siinä meni sitten verkka-aika xD Eipä se kuitenkaan haitannut, sillä Wili menee verkassa aina todella laiskasti, eikä siitä mitään apua ole koskaan, mutta oishan sen lihakset ollut ihan hyvä lämmitellä. Läksin kuitenkin radalle kysymättä lisäaikoja.
Wili
Wilin rata alkoi suht hyvin. Ensimmäinen este vähän liikahti muttei tippunut. Virhehän se kuitenkin oli. Loppu rata meni tosi hyvin, mutta mukaan napattiin kuitenkin vielä yksi virhe. Oiskohan ollu japsi? Maaliin siis kahdella virheellä, joka on Wililtä aika perus virhemäärä ekalta kierrokselta :) 
  Toinen kierros meni paremmalla vauhdilla, mutta olin itse ehkä hieman jännittynyt joten ohjaus meni vähän miten sattuu ja omia virheitä tuli todella paljon :-/ Pupu kuitenkin meni todella reippaasti ja oon todella tyytyväinen siitä!❤️ Viimeistä mutkan klassausta ei siis tullut, mutta ens vuonna sitten! ;)



Bilow
Bilow lähti vasta 12:sta, joten sen kanssa ei kiirettä onneksi ollut! Tämä poika nimittäin tarvitsee aina todella hyvän verkan ja sen täytyy saada aina vähän katsella ympäristöä, jotta mikään onnistuu :D Verkassa sain sille tosi hyvän vauhdin ja olin melkein varma, että rata menee hyvin! No, ei ehkä niin hyvin kuin luulin? :D Vauhti oli edelleen ihan hyvä, mutta aina kun kiva haju tuli vastaan niin hypyt meni vähän niin ja näin :D Kolmella virheellä sitten päästiin maaliin! Toinen kierros meni PALJON paremmin kuin luulin! Bilow meni tosi hyvällä vauhdilla ja korjaamaan jouduin vain kerran. Hypyt oli tosi ilmavia ja maaliin puhtaasti :o❤️Se on aina sama juttu, että eka kierros mennään niinku huvittaa ja tokalla parannetaan :D Tällä tuloksella sitten luokan toinen! :) Ja viimeinen klassaus helposta mutkasta!! Ensi vuonna siis kv:tä kisaamaan❤️ 




 Tämmönen kisapäivä siis tänään :-) Polarista voin sen verran sanoa, että ekalta kierrokselta meidän hylättiin, koska pikkumies oli ihan peloissaan ja hypäs yhden esteen molempiin suuntiin, kun säikähti tippunutta puomia :( Olihan ne kuitenkin sen ensimmäiset kisat sisällä ja hälinää oli ihan riittävästi :-/ Mutta onhan niitä kenttäkisoja taas kesällä! :)
Niin pelottava tämä talo :-I 

Meillä ei oikeen meinaa netti toimia täällä, joten en saa videoita ladattua tubeen :( Tän postauksenkii kirjotin heti kisa matkalla kotiin päin mutta en oo vielä julkassut koska ei niitä videoita ollut.. laitan ne kuitenkin perässä heti kun saan netin toimimaan! :D

-Anniina-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti