tiistai 30. joulukuuta 2014

#14 Vuosi 2014❤️

Aattelin nyt vielä kertoa vähän tarkemmin tästä meidän kuluneesta vuodesta 2014. Tästä oon vähän puhunut jo postauksessa "meidän kisavuosi+VH-listat" Mutta ajattelin purkaa tätä aihetta vielä vähän perusteellisemmin.
Eli, Wilihän saapui meille jo vuonna 2013, mutta oli vain lemmikkikanina ja kai mä sille jotain hyppimistäkin yritin opettaa, mutta...
 Vasta Toukokuussa (2014) kun Bilow saapui meille, älysit mitä voisin Wilinkin kanssa saada aikaan. Siitä alkoi siis meidän estekoulutus. 
 Bilow oli todella kummallinen, mutta samalla helppo tapaus, sillä heti 3kk täytettyä, kun kokeilin sen kanssa ensimmäisiä pikkuesteitä, musta tuntui, että se tietäis jo, mitä sen täytyy tehdä. Heti kun laskin pojan maaha, se lähti kiittämään eteenpäin ja mikä tahansa eteen tulikin, sitä katsottiin ehkä hetken aikaa, mutta ennen kuin itse ehdin tehdä mitään, Bilow oli jo esteen toisella puolen! :D Eihän se huono asia ollut, ihmettelin vain.. 


Wilinkin alkoi todella nopeasti oppimaan eteen juoksemista ennen ja jälkeen estettä ja sen hypytkin alkoivat sujua paremmin. Tämä johtunee siitä, että kun Wiliä ei ennen kiinnostanut liikkua metriäkään eteenpäin, se oli selvästi tympiintynyt minuun, mutta heti kun sai eri hypättäjän, hommat alkoivat sujua ja pian poju jaksoi toimia minullekin. Suuri kiitos siis Essille, kun jaksoi pitkään harjoittaa Wiliä!❤️


Pian molemmat kanit olivat jo edenneet pidemmälle ja korkeammatkin esteet sujuivat ongelmitta. Tähän väliin siis päästiin testaamaan, millaista on kisailla kanien kanssa! Mäntyharjulla päästiin siis aloittamaan meidän kisauramme! Heti ekoista kisoista saatiin Bilowlle klassaus helposta suorasta (1vp) Ja Wilille KUMA "hyvä ensikertalainen" (2vp)❤️ Tästä oli hyvä jatkaa eteenpäin! 
 Seuraavat kisat olivat myös Mäntyharjulla, mutta vuorossa tällä kertaa helppo mutka.. En ollut ihan varma, mitä siitä tulisi ja jännitin ratojamme todella paljon, mutta turhaan! Molemmille saatiin ekat mutkan klassaukset (1vp molemmilla)❤️ Bilow pääsi jopa sijalle 2 ja Wili sijalle 4! :o❤️ Ylpeehän noista vain voi olla! 


  Vihdoin olikin jo marraskuu ja koitti se päivä, mistä olen ennen vain unelmoinut! Lemmikkimessut❤️ Sinne päästiin onneksi molempien kanien kanssa kisaamaan helppoa suoraa ja -mutkaa :) Suoralta saatiin Bilowlle klassaus ja 1.sija (0vp)❤️ Wilille myös klassaus ja 7.sija (1vp jonka tein itsexD) Hups..! No, onneks en klassausta karkottanut! Sitten vielä mutkalta molemmille puhtaat radat, eli klassaukset tuli, sekä Bilow 4.sijalle ja Wili taas 7.sijalle!❤️💪 On ne hienoja!





Tämän vuoden päätti sitten vielä 13.12 Humppilan pikkujoulu kilpailut, jossa me kilpailtiin helppoa mutkaa, molempien kanssa viimeistä kertaa.. Tällä tarkoitan sitä, että Bilolle saatiin taas puhdasrata ja viimeinen klassaus! jee❤️ Sijoituttiin vielä pojan kanssa toisiksi. Wilin kanssa meni myös todella hyvin, mutta ikävästi kaapattiin mukaan 2 virhettä, eli klassaus jäi..:( No ei se mitään! Hieno poika silti❤️

Wilin kanssa tämä oli kuitenkin viimeinen kerta, koska 1.1 uudet omistajat hakevat pojan uuteen kotiin :(❤️ Lohduttavaa tässä on kuitenkin se, että tiedän Wilin saavan sieltä paljon paremman kodin, koska se saa elää rauhassa ilman muita kaneja :) Ja toivottavasti tuota miestä nähtäis silti vielä kisaradoillakin ;-)❤️ Ikävä tulee kuitenkin varmasti viimeistään lähtöpäivänä..❤️ 

 Tällainen vuosi siis meillä on ollut! Toivottavasti jaksoitte lukea, sillä en tiedä onko aihe kovinkaan kiinnostava, mutta aloitinhan tämä blogin kuitenkin vasta vuoden loppu puolella, joten ajattelin teidän haluavan tietää vähän meidän vuoden alustakin! :)
 Seuraavat kisat tulevat meillä olemaan luultavasti Klaukkalan epäviralliset, joiden yhteydessä lähdetään myös hakemaan meidän uutta asukasta kotiin!❤️ Palaillaan!

Ps. Pahoittelut että kuvat tulevat noin suurina! Tämäkin postaus on kirjoitettu iPadillä, jolla en saa kuvien kokoa AINA muutettua, korjailen asiaa kuitenkin aina kun ehdin tietokoneella näpertää:)
-Anniina-

2 kommenttia:

  1. Nää sun kanit on kyllä ihania! ❤️ Voitko joskus tehä sellaiset postauksen, missä kerrot kisoista? Eli miten niitä klassauksia saadaan, miten kanit on jaettu ja miten virheitä tulee yms.. Ja sitte vaikka vähän niitä esteitä! :) Häkinesittelytkin ois kivat!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kai mä voin joskus! Näitä ehdotuksia saa tulla enemmänkin, ettei postaukset jää vähiin :D Ja häkkiesittelyä oon lähiaikoina kuvailemassa! ;)

      Poista