keskiviikko 31. joulukuuta 2014

#15 No good in goodbye♥

Tänään oon yrittänyt tehdä vielä Wilin kanssa kaikkea, mitä tahdon sen kanssa ennen huomista tehdä. Aamu päivällä menin käymään ulkona sen kanssa. Ensin annoin Wilin loikkia narussa ja leikkiä koirien kanssa :D Älkää säikähtäkö! Wili on pienestä asti ollut koirien seurassa ja noista on Hukan kanssa tullut ihan parhaat ystävät! Hukka tietää, että kani on pienempi ja osaa leikkiä rauhassa, mutta joskus täytyy vähän muistuttaa, jos homma karkaa käsistä :D

 Älkää siis ihmetelkö noita kuvia tai säikähtkö! Hukka ei ole koskaan satuttanut Wiliä ja vaikka leikki saattaa joskus näyttää rajummata ja jommankumman nostaa kauemmas, Wili juoksee aina takaisin Hukan luokse, eli ei pelkää Hukkaa! :D
  Kun pojat oli saaneet leikkiä riittävästi, siirryin Wilin kanssa estepuolelle. Ei ollut pojalla oikeen hyppyfiilis, mutta ihan hyvin se jaksoi loikkia ja sinkoilla, ja nähtiinhän niitä hyviäkin hyppyjä! Perus Wili♥


Päästin Wilin ihan riskillä vielä vapaaksi koko pihaan. Siis eihän tuo nyt kokonaan karkuun pääsisi, mutta joskus on kiinni ottamissa meinannut mennä hermot!:D Hyvin se kuitenkin totteli ja tuli jopa välillä itsekseen minun luokse tarkistamaan, että olen yhä paikalla ja atkoi taas matkaansa :)♥

 

onhan se aika suloinen otus :3♥
Pikkuhiljaa alkoi Wilikin jo hyytyä, eikä kiinnostanut enään tutkia. Vein sen ulkotarhaan, koska ei sillä ainakaan kylmä ollut ja onhan sen varmaan kivempi olla ulkona kuin sisällä! Hain seuraavaksi Bilow ulkoilemaan. Vaikka tarkoitus oli tämä päivä viettää Wilin kanssa, niin eihän toista pojua silti voinut kokonaan unohtaa!
  Ensinksi otin Bilownkin kanssa vähän hyppyjä ja sillä pojalla oli kyllä vauhti hallussa! Alkuun kaikki hypyt eivät ihan onnistuneet, mutta niinhän se aina on!:D  Lopulta alkoi silti onnistua:)
Meillä on tapana vaan juosta esteiden yli..:D

(Sori ettei oo rajattu..)
 
 
 Hyppyjen jälkeen päästin Bilownkin vielä vapaaksi juoksentelemaan. Tämä herra on aina todella helppo ottaa kiinni, koska tulee yleensä luokse jos ojentaa kättä :)
Hih :3 Näyttää jotenki niin pikkuselta♥





Juu tiiän että Bilowsta on melkei jopa enemmän kuvia, mutta siitä saakin paljon kivempia kuvia otettua, koska se juoksee koko ajan, mutta Wili lähinnä vaan seisoskelee :D Tästä oli siis tarkoitus tulla Wilin jäähyväispostaus, mutta mukana nyt vähän Bilowtakin! :D♥ Wili kuitenkin lähtee huomenna, joten saattaa olla viimeinen postaus, jossa Wiliä tullaan näkemään.. Ellen sitten joskus pääse sitä tapaamaan jossakin♥

-Anniina-

9 kommenttia:

  1. Moi! Kiva tää blogin ulkoasu ja ihania pupuja sulla:3 Liityin lukijaks,liity mulle jos kiinnostaa:)

    http://princessmyy.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Banneri puuttuu kyllä tällä hetkellä, kun poistin vanhan täältä, enkä enää löytänyt sitä tietokoneen kirjastosta, nii täytyä rekasta uus xD Mut juu käyn kattomassa ainaki! :)

      Poista
  2. Kiva postaus ja tosi ihania kuvia! :) Tee lisää tällasii mis on paljon kuviakin :3❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Yritän joka postaukseen saada mahd paljon kuvia, mutta yleensä kunnioitusta tulen kotiin, niin on jo liian pimeää kuvaamiseen :-/ Nyt lomalla oon kuitenkin hyvin ehti ja tietysti viikonloppuisin yritän käyttää kaneja aina ulkona kuvattavana! :)

      Poista
  3. Bilow on niin sulonen, ku sillä on tollai "viitta" selässä :3 Lisää kisapostauksiii!! Ne on parhaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se :3 Ja kyllähän mä aina kisojen jälkeen teen, mutta niitä kun ei ihan millon tahansa pysty tekemään, kuin vaan kisojen aikaan :D

      Poista
  4. Eiks toi oo vähän vaarallista antaa koiran ja kanin leikkiä!? Ei pahalla, kysyin vaan :) Mut ihania kaneja ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, onhan se vähän vaarallista, jos koira ei ole tottunut siihen että kanin kanssa täytyy olla varovainen. Wili oli meillä jo silloin kun Hukka saapui pentuna kotiimme, ja siitä asti ne on toistensa kanssa leikkineet ja koen tuon itse turvalliseksi, kunhan joku on vähän vahtimassa :) Kanit kiityää❤️

      Poista
  5. Wilin uusia seikkailuja voit seurata os: http://luppakorvankera.blogspot.fi/

    VastaaPoista