lauantai 29. elokuuta 2015

Valhalla ♥ 11.1->

Siitä on jo reilut kahdeksan kuukautta
kun tämä pieni tyttönen astui
meidän taloomme.
Sitä päivää oltiin odotettu niin
kauan ja se on yksi tärkeimmistä
 päivistä mun elämässä.



Olin seurannut Caron blogista poikasten kasvua ihan alusta saakka, enkä aluksi edes ajatellut että meille muuttaisi yksi näistä lapsosista. Niin siinä kuitenkin kävi ja hyvä niin!
Rini oli vauvana todella sosiaallinen, mutta myös hieman arka uusia asioita kohtaan. Se ei vapaana ollessaan uskaltanut lähteä liian kauas ihmisistä ja juoksi aina vähän väliä katsomaan että olen yhä paikalla ja jatkoi sitten tutkiskeluja. Nyt kasvettuaan siitä on tullut paljon rohkeampi eikä se enää juokse syliin turvaan jos joku ihmetyttää. Eipä se enää tykkää olla sylissä ollenkaan :( Mutta edelleen on kotona todella ihmisläheinen♥


Rini on kasvanut ihan huiman paljon näiden kuukausien aikana, mutta kun joka päivä sen kanssa on touhuillut, ei sitä ole kunnolla edes huomannut. Nyt kun näitä vauvakuvia katselee niin huhhuh.. En vaan käsitä miten pieni ja pörröinen se on joskus ollut! :D


Vauva-Rini ja sen pikkuinen kluppa kaveri♥
Tämäkin kani on opettanut mua todella paljon monessa asiassa ja sama toisinpäin.  Rini on yksi mun elämän tärkeimmistä asioista, enkä koskaan tule luopumaan siitä.♥




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti