perjantai 21. marraskuuta 2014

#5 Lemmikkimessut 2014!♥

Moi! Tää kisapostaus tulee vähän myöhässä, mut parempi myöhään, kuin ei milloinkaan!;) Tosiaan en oo saanu vielä niitä ratavideoita, mut laitan ne sitte erikseen, kun saan ne! Mennään siis asiaan.

Lauantai

Eli tosiaan lauantaiaamuna lähdettiin siinä 7.00 maissa ajelemaan kohti messukeskusta. Oltiin prillä joskus 9.00 aikaan ja otin heti puput loikkimaan hetkeksi siihen Suomen estekanien alueelle, jotta ne sais vähän katella paikkoja. Olihan nämä kuitenkin meidän ensimmäiset messukisat! Meidän luokka oli vasta viimeisenä, joten siinä oli sitten hyvää aikaa kierrellä läpi muita osastoja. Käytiin Alinan kanssa kiertämässä vähän missä sattuu ja mukaan tarttui vaan pieni juomapullo (kaneille). Sitten kun vihdoi meidän luokka alkoi, niin kateltiin se luokka oikeestaan kokonaan.

Bilow
Kun päästiin Bilown kanssa verkkaan, yritin selvitä mahollisimman vähällä hyppymäärällä.  Siinä verkassa poju oli vähän omissa maailmoissaan :D Mutta kyllä me siitä herättiin!Radalla poju meni ihan hyvin, mutta itse tein aika paljon virheitä. Hihnakin oli vähän tiukka koko radan, tästä huomaa että jännitän aina ensimmäisellä kirroksella ite ihan liikaa, ja möhlin koko suorituksen xD Kolme estettä meiltä tippu. Jos oikein muistan nii tais olla A-este, Japsi ja hevosenkenkä. (en ees tiiä oks noille joatin virallisia nimii? :D).Anyway päästiin poitsun kanssa toiselle kierrokselle ja sehän me mentiin puhtaasti! :) Olin siis jo kerenny ite tutustuu rataan nii kaikki meni paremmin! Aikaa en muista, mutta kuitenki sen verran hyvä että, riitti ensimmäiseen sijaan :o Upee kani! <3

Wili
Heti verkassa jo, Wili vaikutti tosi lupaavalta! Reipas vauhti, hyvät hypyt ja suht mielellään menossa. Ainut ongelma oli aluksí pidemmät esteet, mutta kyllä sekin lopulta alkoi sujua :) Rata meni ihan hyvin, mutta itse taas olin ihan jännittynyt, sähläsin tosi paljon ja virheitä tuli 4. Ei se kuitenkaan huono ollut, sillä päästiin toiselle kierrokselle! :) Toinen kierros mentiin tosi reippaasti ja itse kani meni virheettömästi! MUTTA... totakai mä menin heti toisiksi viimeisen esteen jälkeen sähläämään.. Peruutin enkä kattonut taakseni ja potkasin yhden esteen kumoon >:-/ No, en onneks koko suoritusta pilannut, sillä tulos riitti kuitenkin seitsemänteen sijaan! :)

Tämän meidän luokan jälkeen katoin kaneille vielä vedet ja heinät ja annoin ruuat, ennen kun lähdettiin pois :)

Sunnuntai

Sunnuntaina mentiin messuille joskus siinä puoli 10 aikaan. Kanit olivat olleet yö messukeskuksessa, joten heti ensimmäisenä annoin niille ruuat ja kävin vaihtamassa vedet. Otin ne taas hetkeksi loikkimaan. Helppo mutka oli tänään heti ensimmäinen luokka joten ei kauaa tarvinnut ootella. Paitsi että siinä vähän ennen kymmentä meni koko messukeskus täysin pimeeks :D Homma saatiin korjattua joskus vähän ennen 11 ja päästiin alottamaan kisat :) Meidän kaneista Bilow oli taas ensimmäisenä. Eikä Wilinkään suoritus onneks ihan viimeinen ollut! :D


Bilow
Sunnuntaina verkattiin niin paljon kun vaan oli mahdollista, koska en tiiä mitä Bilowlle oli tapahtunu, mutta se jännitti verkassa tosi paljon. Luulen että asiaan liittyy se, kun sunnuntai aamuna koko messukeskus meni pimeeks :d Tästä kuitenkin toivuttiin ja saatiin hyviä hyppyjä verkassakin :) Radalle lähdettiin hyvällä vauhdilla, mutta vauhti hyyty heti, kun poitsu älys ne kaikki ihanat hajut :D Sittepä ei jaksettu keskittyä enää mihinkään.. Mutta hyvin kuitenkin meni! Maaliin päästiin kahdella virheellä, joka siis edellytti sen, että toiseen vaiheeseen jatkettiin :) Toinen vaihe meni tosi hyvällä vauhdilla ja hyvillä hypyillä. Ainut ongelma kohta oli ennen suomipystyä. Siinä oli niin kivat hajut ettei millään malttanut jatkaa :D Maaliin kuitenkin hyvällä ajalla ja puhdasrata :)♥ Tämä tulos riitti sitten neljännelle sijalle! :) Hieno pupu oli koko viikonlopun!♥♥


Wili
Vuorossa oli tosiaan helppo mutka. Verkassa yritin ottaa mahdollisimman paljon, jotta Wili jaksais vielä radan. Verkkahypyt meni hyvin ja iloisella mielellä päästiin radalle. Rata alkoi ihan super hyvin! Wili meni tosi reippaasti eteen ja hyviä hypyjä tuli lähes joka esteeltä! Joissain kohissa poju ehkä vähän jumitti, mutta jatkoi kuitenkin reippaasti, kun ongelma kohta oli ohitettu:) Loppuun asti päästiin kuitenkin aivan täysin puhtaasti! :o En ite sählänny siis paljookaan, tai sitte Wili vaan pelasti..:D Mutta kuitenkin voin tosta kanista olla kyllä todella ylpeä!:3<3 Luokassa oli tosi monta puhdasta rataa ja tosi nopeita pupuja, mutta Wilinkin aika riitti kuitenkin taas seitsemänteen sijaan :)<3 Rakastan!♥ Molemmista luokista siis klassaukset! :)


Meidän luokan jälkeen kateltiin jonkin aikaa muita luokkia ja kierreltiin messuja. Välillä oli ehkä vähän tylsääkin ja istuttiin vaan kattelemassa muitten suorituksia ja korjailtiin esteitä :D Kun kaikki luokat oli loppu, seurasi palkintojenjako. Heti sen jälkeen pakkailin kamat siivosin oma sotkut ja lähettiin sitten kävelemään juna-asemalle ja kotimatka sai alkaa! :)

Ihan mahtavat messut oli ja oli tosi kiva vihdoin olla itekkin kisaamassa siellä! :) Kiitokset seurasta Alinalle ja kaikille muillekin paikalla olleille! Kiva oli vihdoin nähä vähän Bilownkin sukua ja kasvattajaa Caroa !:) Iha huikee kokemus oli koko messut!!:)♥ En vuonna varmasti taas tulossa!

-Ansku


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti