keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Young, wild and free!

Huh, helpotus! Olin tänä aamuna ihan varma, että kaneille tulee tänään tylsääkin tylsempi päivä, sillä mun piti aluksi lähteä suoraan koulusta Helsinkiin. No, päätettiin kuitenkin tehä näin, että tulin suoraan koulusta kotiin ja lähdetään vähän myöhemmin. Tästä syystä siis kanit pääsivät taas ulkoilemaan! Sain siskoni houkuteltua kuvaamaan, mutta tuo oli just lähössä koirin kanssa lenkílle, niin ei ehtinyt kauaa kuvaamaan.

 Ensiksi otin vauvan mukaan, sillä haluun siitäkin nyt vähän enemmän kuvia tänne blogiinkin! Päästin sen ihan vapaana juoksemaan, mutta rajasin aluetta vähän silleen, että liikuin aina tytsyn mukana, ettei lähde kauheen kauas :-D Tää vauva ei oo meillä ollessaan käynyt kun vasta keran ulkona ihan nopeesti, mutta ei sitä silti mikään estele! Yhtään ei pelota koirat, tai mikään muukaan ulkona! Tosi upeeta myös että pystyy pitämään ulkona vapaana ilman pelkoa siitä, että se lähtis viipottamaan karkuun. Aina välillä sain sen käydä nappaamassa syliin, kun läks juoksemaan kauheeta kyytiä pois pihasta ja heti kun laskin tytön takas maahan, niin tää lähti juoksemaan millon minnekin suuntaan :--D Hetken päästä juos takasin mun luo, kateli hetken ja taas lähettiin. Hyvä että on virtaa!♥






Välillä tytsy kävi myös tarkistamassa, että oon vielä mukana♥

Eka joustaan innoissan moikkaamaan koiraa..

...ja sitte äkkiä karkuun :--D


"Isona musta tulee rallikuski!"



"löytyisköhän täältä jotain.."

 
Pari kuvaa ja niin edespäin.. Hupss! :-D

Bilow ei ehtinyt ollenkaan loikkimaan vapana, koska itelle alkoi tulla aikas kiire.. Mutta ehin kuitenkin hetken sen kanssa olla ulkona valjaiden kanssa. Ens kuussa on tosiaan Raisiossa tämän vuoden ensimmäiset(?) virallisen kisat ja siellä päästään B:n kanssa ekaa kertaa korkeuttakin kokeilemaan! Tänään oli siis aika kokeilla, mihin asti pojalla riittää kärsivällisyys ja ponnu! Alotin ihan jostan 50cm korkeudesta ja sehän meni ihan heittämällä :-D 60cm samoin ja sitten tuli ensimmäinen korkeus johon jäätiin hetkeksi jumiin.. Eli 70cm meni kolmannella yriyksellä puhtaasti. Aina 85cm asti hypittii, hienosti ja yritys oli kova! Välillä lenteli puomit, mutta joka tapuksessa 80cm on nyt tuon pojan ennätys! 85cm kiivettiin mutta puomi ei kuitenkaan tippunut. On se hieno♥

Loppuun vielä pieni info, eli mulla on tullu kauheesti kysymyksiä kaneihin liittyen mm.twitterissä ja askissa, enkä jaksa vastailla niihin kaikkiin xD Joten, nyt jos jollain on vielä jotain kysyttävää, niin laitelkaa tohon alas! Teen sitte myöhemmin mahdollisesti vastausvideon tms..

-Anniina-

8 kommenttia:

  1. Hienoja kaneja molemmat, Noa-äiti on ylpeä! Raisiossa nähdään sitten! :)

    VastaaPoista
  2. 1.milloin ja mistä hankit sun ensimmäisen kanin ja mikä sen nimi oli?
    2. Mitä sun perhe on mieltä tästä esteharrastuksesta?
    3.tuleeko teidän kanit kaikkien muidenkin eläintenne kanssa toimeen?
    4.minne asti luulet Bilown tason riittävän esteillä? Ihan eliittiin ja serteihin, vai luuletko että se tössää matkalla? :D

    VastaaPoista
  3. Aiotko mennä tänä vuonna suomenmestaruuksiiin :) jos aiot niin mitä luokkia aiot mennä siellä?

    VastaaPoista
  4. Ootko koskaan ajatellut alkaa kasvattamaan kaneja? :)

    VastaaPoista
  5. Meetkös tänä vuonna lemmikkimessuille? ;D

    VastaaPoista